Tartoon

Tartolla on monta ilmettä

Syitä menettää sydämensä Tartolle on useita. Kaupunki on pieni ja rauhallinen, ja elämä virtaa siellä yhtä hiljaa kuin kaupunkia jakava Emajoki. Tartolla on kuitenkin ison kaupungin edut. Etelä-Viron pääkaupunkina ja tunnettuna yliopisto- ja tiedekaupunkina sillä on paljon tarjottavaa. Esimerkiksi kulttuuritapahtumia järjestetään vuosittain yli neljä tuhatta.

Tarton yleisilme varsin keskieurooppalainen

Täällä on paljon pieniä putiikkeja ja katukahviloita, runsaasti viheralueita ja arkkitehtuuria eri aikakausilta. Pikän ajan kuluessa syntynyt rakennuskanta tekee Tartosta moni-ilmeisen. Tarton vanha kaupunki rakennettiin pääosin 1800-luvulla, ja se edustaa tyyliltään klassismia. Aivan kaupungin sydämessä on muutama rakennus vanhempien tyylisuuntien, barokin ja rokokoon ajalta. 
Matkailijoiden iloksi Tarton hotellit ovat yllättävän uusia ja moderneja. Virolaiset itse pitävät Tartoa ensijaisesti yliopisto- ja kulttuurikaupunkina. Viron valtion ja kulttuurin kehittymiselle Tartto onkin ollut erittäin ärkeä. Yliopisto on ennen kaikkea merkittävä kansallisen kulttuurin kehto. Moni tunnettu kulttuuripersoona, kirjailija ja poliitikko on opiskellut yliopistossa. Yliopisto antaakin kaupungille leimansa yhdessä yli kymmenen muun korkeakoulun kanssa.
Vaikka kaupunki viettää pian 1000-vuotisjuhliaan, katukuva on varsin nuorekas juuri opiskelijoiden takia. Matkustaminen Tarttoon on vaivatonta, sillä Tallinnasta kulkee busseja useita kertoja tunnissa. Omalla autolla matka (187 km) kestää noin 2,5-3 tuntia.

Vinkkejä Tarton matkalle:

  • Raatihuoneentori ja alueen pikku kahvilat ja putiikit
  • Toomemägi ja yliopiston museo
  • Jaani-kirkko, jossa on upeat keskiaikaiset terrakottaveistokset
  • Risteily Emajoella
  • Puukaupunginosat Karlova ja Supilinna
  • Ostoskierros Annelinnan tai Sepan torilla
  • Lisätietoja www.tartu.ee

Hinnat EURO (€) Katso myös erikoistarjouksia Tartoon

Hinta € / hlö

aikuinen hlö/2 hh

aikuinen hlö/1 hh

lapsi
6-17v/ lisävuode

lisäyö hlö/2 hh

lisäyö hlö/1 hh

 

Hotel Pallas

03.04-30.12

97,5

122

 45*

43,5

68

* lapsi 6-12 v 33 € 

Hotel London

03.04-30.12

107

132

53*

52.5

78

 * lapsi 6-12 v 33 €

Dorpat Hotel & SPA

03.04-30.12

90

116

45*

36

62

 * lapsi 6-12 v 37 €

Hintaan sisältyy:

  • laivamatka Helsinki - Tallinna - Helsinki SuperSeaCatilla SeaCat-luokassa
  • majoitus yksi yö Tartossa valitussa hotellissa aamiaisineen

First luokan lisämaksu 20 € / aikuinen / suunta, 10 € / lapsi 6-17 v / suunta

Kaikkiin hintoihin sisältyy matkustajamaksu.

Lapsihinnat perustuvat lisävuodemajoitukseen vanhempien huoneessa hotellissa. Lapsi alle 6 v. ilmaiseksi ilman omaa vuodepaikkaa hotellissa.

Lunastetun matkapaketin osia, kuten esimerkiksi meno- tai paluumatkoja, ei voi muuttaa.

Hotellihuone on asiakkaan käytössä klo 14.00 alkaen. Hotellivaraus on voimassa klo 18.00 asti tulopäivänä, ellei hotelliin ole toisin ilmoitettu. Kansainvälisen käytännön mukaan hotellihuone on luovutettava lähtöpäivänä klo 12.00 mennessä.

Mainitut hinnat ovat voimassa, kun matkaliput ostetaan ja maksetaan Suomessa. Mikäli liput ostetaan muualla kuin Suomessa, on siellä voimassa kunkin maan oma hinnasto. 
Superseacat Oy pidättää oikeuden aikataulu- ja hintamuutoksiin. Hintoihin sisältyy matkustajamaksu.