Tallinna loma, Tallinnaan

Tallinna on sinun

Tallinna on helmi vanhojen kaupunkien joukossa. Yhtä hyvin säilynyttä keskiaikaista vanhakaupunkia ei ole missään muualla koko Pohjoismaissa tai Baltiassa. Siksi tämä aarre kuuluu myös UNESCOn maailmaperintökohteisiin.

Kiertele kaupungin kaduilla ja pistäydy pieniin erikoisliikkeisiin, poikkea kupilliselle johonkin kaupungin lukuisista kahviloista tai istahda tuopposelle olutkellariin. Historiallinen hansakaupunki tarjoaa tuhansia vaihtoehtoja viettää aikaa leppoisasti.

Suomalaiselle shoppailijalle Tallinna on onnela. Hintataso lahden toisella puolella on edelleen hieman kotimaista huokeampi ja hyviä löytöjä voi tehdä myös kevyellä kaupunkikierroksella. Vanhankaupungin katujen ja kujien erikoisliikkeet tyydyttävät muotia, taidetta, designesineitä ja sisustuselementtejä etsivän. Vanhankaupungin muurin äärelle taas ovat ryhmittyneet perinteisien käsitöiden myyjät.

Loistosijoituksia ovat myös kristalli, kengät sekä korkealuokkaiset virolaiset muotimerkit Klementin, Ivo Nikkolo, Bastioni sekä Baltman. Kansainväliset merkkivaatteet ja -tuotteet ovat lahden toisella puolella lähes yhtä arvokkaita kuin kotonakin ja lisäksi Tallinnassa piratismi ylettää myös tekstitiiliteollisuuteen toisin kuin Suomessa.

Tallinnan teattereista suurimpia ja suosituimpia ovat kaupungin keskustassa sijaitsevat Viron Kansallisooppera Estonia ja Viron Draamateatteri. Kokeilevampia teatterielämyksiä hakevalle suosittelemme iltaa Von Krahl -teatterissa, jonka yhteydessä toimii myös yksi kaupungin viileimmistä rock-klubeista Von Krahl Teater Bar. Tasokkaita klassisen musiikin konsertteja puolestaan järjestettään useissa eri paikoissa ympäri kaupunkia. Barokkimusiikkia saattaa kuulla vaikka Piritan linnoituksessa ja wieniläisklassikkoja Niguliste konserttisalissa.